Muutama kuukausi sitten olin matkalla töihin, kun kuulin jonkun huutavan nimeäni. Pysähdyin, ja minua lähestyi sähköpyörätuolia käyttävä nuorehko mies. Hän tunnisti minut ja tiesi minun työskennelleen vammaispalveluiden parissa. Hänen asiansa oli akuutti: hän tarvitsi henkilökohtaista avustajaa, jotta arki sujuisi niin kotona, työssä kuin vapaa-ajallakin. Mies oli viimein saanut työpaikan, vuosien etsinnän ja kymmenien hakemusten jälkeen. Hän kuvaili elämäänsä ja korosti etsivänsä joustavaa ja ymmärtäväistä avustajaa, joka tukisi häntä elämään omannäköistä elämää.
Kuunnellessani häntä mieleeni tuli heti henkilö, joka sopisi täydellisesti tähän tehtävään. Bingo! Olin jo aikeissa ehdottaa tätä tuttavaani, kunnes yhtäkkiä ymmärsin, ettei yhtälö toimisi. Tuttavani, tämä loistava persoona ja nuorten kanssa elementissään oleva huipputyyppi, yhteisöpedagogi koulutukseltaan, on näkövammainen. Hän ei pystyisi auttamaan kaikissa päivittäisissä toimissa eikä siis voisi toimia avustajana. Alkuvaiheen innostuksessani olin unohtanut tämän seikan.
Vaikka pettymys oli hetkellinen, sain myöhemmin kuulla, että tapaamani mies löysi itselleen sopivan avustajan ja hänen uusi työnsä on jo alkanut.
Tämä tilanne palaa mieleeni usein, kun keskustelu siirtyy vammaisuuteen, erilaisuuteen ja sen hyväksymiseen. Minulle ei ole merkityksellistä, käyttääkö ihminen apuvälinettä, avustajaa tai tulkkia. Tärkeämpää ovat ihmisarvo, ammattitaito ja tehtävään sopivuus. Olemme kaikki erilaisia – yksilöitä ja persoonia – joilla jokaisella on omat taitomme ja osaamisemme.
Vietämme 3.12 Kansainvälisenä vammaisten päivää. Haluaisin muistuttaa meitä kaikkia vammaisten henkilöiden oikeuksista ja tasa-arvosta yhteiskunnassa. Voimme pysähtyä miettimään, miten itse toimimme ja tuemmeko asenteillamme yhteiskunnassa vallitsevia, ennakkoluuloihin pohjautuvia ajatusmalleja. Teemapäivän tavoitteena on edistää myönteistä suhtautumista vammaisiin henkilöihin ja vähentää syrjintää. Se tarjoaa tilaisuuden korostaa, että vammaiset ihmiset voivat elää täysipainoista ja samankaltaista elämää kuin muutkin.
YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista perustuu keskeisesti tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen.
Olen vuosikymmenten aikana omaksunut kansainvälisen vammaisliikkeen sloganin "ei mitään meistä ilman meitä" (Nothing about us without us). Työskennellessäni Abilis-säätiön perustajan ja vammaisaktivisti Kalle Könkkölän rinnalla tämä slogan sai todellista merkitystä. Kalle opetti, mitä oman elämän johtaminen ja omia asioita koskeva päätöksenteko todella tarkoittaa. Arvostin hänen lähestymistapaansa ja otin siitä oppia omaan elämääni.
Viime vuosina olen kallistunut enemmän ja selkeämmin muokattuun sloganiin "ei mitään ilman meitä" (Nothing without us). Mielestäni tämä slogan kattaa hyvin YK:n vammaissopimuksen sisällön – oikeuden täysimääräiseen elämään, toimimiseen ja yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamiseen. Ajattelutavassa on tärkeää pohtia, miksi vammaisen ihmisen pitäisi olla mukana vain vammaisasioiden käsittelyssä, eikä myös kaikessa muussa elämään ja yhteiskuntaan liittyvässä toiminnassa, jos yksilö itse niin haluaa. Vammaisuus on laaja käsite, ja vammaisena eläminen voi sisältää monenlaisia asioita. On oleellista huomioida yksilöllisyys ja jokaisen halu elää omannäköistään elämää – myös vammaisten osalta.
Monissa maissa, myös Suomessa, vammaisten on vaikea työllistyä. Vammaisuus nähdään usein määrittävänä ja työntekoa rajoittavana tekijänä, ja tuntuu, ettei vammaisiin työntekijöihin luoteta. Onneksi koulutettujen ja osaavien vammaisten asiantuntijoiden määrä kasvaa eri tehtävissä, luottamushenkilöinä ja palkallisina työntekijöinä. Tämä osoittaa suuntaa, jossa vammaisuus jää taka-alalle ja merkityksellisiksi nousevat muut tekijät.
Abilis-säätiön palveluksessa ollessani sain seurata upeita muutoksia yksilöiden, järjestöjen ja yhteiskuntien tavassa toteuttaa inkluusiota. Vuosittain tuhansien vammaisten ihmisten elämä muuttui, kun he pääsivät osallistumaan arjen askareisiin, yhteisön juhlahetkiin ja tapahtumiin, työhön ja vaikuttamistoimintaan. Osa heistä on tänäkin päivänä kansallisten tai jopa kansainvälisten toimijoiden palveluksessa, muuttamassa maansa asioita tai edistämässä globaalia kehitystä. Yhteisöissä ja laajemmin yhteiskunnassa alettiin muuttaa rakenteita ja toimintatapoja, jotta kaikki yhteisön jäsenet voisivat osallistua ja tarjota oman panoksensa yhteiseksi hyväksi. Abilis-säätiön tapa tukea vammaisia ihmisiä ja heidän omia järjestöjään on mielestäni toimintatapa, joka tuo todeksi ”ei mitään ilman meitä” -sloganin.
Haluan tervehtiä jokaista lukijaa ja toivottaa hyvää kansainvälistä vammaisten päivää! Jatketaan yhdessä työtä saavutettavamman ja esteettömämmän maailman saavuttamiseksi.
Marjo Heinonen
Abilis-säätiön toiminnanjohtaja vuosina 2009–2022
Comments